all bridge cabin car categorycatering comfort close_bluedown_arrow efficiency engine eu_flag fb fb_share food hamburger hull icons_cs6 ig innovation arrow_left_blueli li_share lounge people play_left play_right plus arrow_right_bluesafety shop tallinkshuttle_logo_small tick tw tw_share vk yt

vahur-11

Megastarin kapteeni Vahur Sõstra

Megastaria johtava henkilökunta on valittu. Ensimmäisenä esittelemme laivan ensimmäisen kapteenin Vahur Sõstran. Vahur on hahmona raamikas, hymy luonteva ja kädenpuristus napakka. Puhe tulee harkitun varmasti.

Merenkulkua ammatikseen vuodesta 1994 tehnyt Sõstra haaveili merelle pääsystä jo pikkupoikana.
Pienen pojan mieli vei meren rannalla kaukaisiin eksoottisiin maihin.

Olen aina pitänyt uimisesta ja nähnyt veneitä ja laivoja, joten meri on minulle hyvin rakas elementti. Olisinko ollut 12-13 vuotta, kun tiesin, että minusta tulee merimies.

Isä piti kuitenkin huolen, että poika kävi koulunsa loppuun, lukiota myöten. Sen jälkeen oli merenkulkuoppien vuoro.

Haaveet toteen

Maailman meriä Vahur Sõstra pääsi seilaamaan rahtilaivoilla kaikkiaan neljän vuoden ajan. Pitkät merelläoloajat ja eksoottiset satamat vaihtuivat Tallinnan ja Tukholman väliseen matkustajaliikenteeseen vuonna 1998, kun Sõstra siirtyi Estonian Shipping Companyn (ESCO) palvelukseen.

“ESCO:sta vaihdoin Estlineen ja niinä vuosina Itämeri tuli hyvin tutuksi. Laivat olivat vanhoja, mutta niissä oli oma tunnelmansa. Sinällään minulle käy kaikenikäiset laivat”, Sõstra toteaa.

Tallinkille Sõstran tie vei vuonna 2001 yrityskaupan myötä, kun Tallink otti hallintaansa hänen silloisen työnantajan, talousvaikeuksissa olleen Estlinen.

Samoja hallintalaitteita

Megastar edustaa laivanrakennusalan tuoreinta teknologiaa. Silti uuden laivan ohjaaminen ei  Vahur Sõstraa sen suuremmin jännitä.

“Kun vertaa vaikka 1990-luvun autoa ja uutta autoa, niissä on hyvin paljon samaa. Ihan sama asia on laivoissakin, eli aluksen perushallinta toimii samoilla periaatteilla, vaikka ohjauslaitteiden takana oleva teknologia on aivan uudenlaista. Esimerkiksi navigointilaitteistot ovat nykyään huomattavasti parempia.”

Megastar on kolmas Sõstran kipparoima uusi laiva. Kun uuden laivan ottaa käyttöön, onko tunteessa tai tuoksuissa samaa kuin uudessa autossa?

“Tämä ei ole minun laivani! Sitä pitäisi kysyä omistajilta. Olen toki hyvin ylpeä päästessäni kipparoimaan Megastaria ja on hyvin innostavaa päästä ohjaamaan uutta laivaa”, Sõstra toteaa.

Megatähtiluokan kipparit

Tallinkin edellisestä uudesta aluksesta on kahdeksan vuotta. Sõstran odotukset Megastarin suhteen ovat suuret. Uusi laiva tuo tiettyä ammattiylpeyttä, joten saako muiden Tallink-alusten kipparit kuulla “kuittailua”?

Kyllä meillä oli jo Superstarin tultua vitsiä aiheesta. Starin kipparit olivat vain ”tähtiä” ja me oltiinkin jo ”supertähtiä”.

“Se oli kuitenkin puhdasta huumoria, sillä täytyy kuitenkin muistaa, että Star ja Superstar ovat laivoiksi hyvin nuoria”, Sõstra muistuttaa.

Ympäristöarvot kunniaan

Megastarin moottorit käyttävät nesteytettyä maakaasua (LNG:tä), runkomuoto tuottaa vähemmän aaltoja ja kaikkiaan laivan aiheuttama ympäristökuorma on aiempiin laivoihin verrattuna huomattavasti pienempi. Miten tärkeänä laivan kapteeni kokee, että ympäristöasiat ovat Megastarissa erittäin hyvällä mallilla?

“Rakastan edelleen uimista, kalastamista ja veneilyä Itämerellä. Minusta on hienoa ja erittäin tärkeää, että ympäristöasiat on otettu hyvin vakavasti huomioon”, Sõstra painottaa.

Kommentoi

Tallinn_3D_1

Tallinnan terminaalilla tehdään pitkää päivää

Tallinkin käyttämä D-terminaali Tallinnan satamassa on ollut kesästä saakka remontin kourissa. Alunperin noin kolmelle miljoonalle vuosittaiselle matkustajalle suunnitellun terminaalin kautta kulkee tänä päivänä kaksinkertainen määrä matkustajia, joten laajennusremontti on tarpeen. Lisäksi kaikki ennusteet viittaavat matkustajamäärien kasvavan edelleen, eritoten Megastarin liikennöinnin myötä. Lue lisää »

Mukavuus

persp2

Megastar koeajolla

Megastar oli joulun alla täynnä merenkulun ammattilaisia ja pientä jännitystä. Oli Megastarin koeajon aika. Viiden päivän koeajon aikana merellä käytännön kokeissa testattiin kaikkia laivan hallintaan liittyviä toimintoja ja ominaisuuksia sekä varojärjestelmiä. Lue lisää »

Innovaatio

ullar-28

Megastarin merta rakastava intendentti – Üllar Märtin

Hyväntuulinen intendentti kättelee sovittuna aikana Superstarin infon luona. Hymyä ei heikennä se, että hänellä on edessään kahden kuukauden mittainen intensiivinen työrupeama, jossa mennään jatkuvasti perustoimenkuvan ulkopuolelle. Lue lisää »

Ihmiset

megastar_screenshots2

Megastarille valmistuu Itämeren suurin ostoskeskus!

Tallinkin Megastar-laivaan on rakenteilla Itämeren suurin ostoskeskus, jossa on pinta-alaa yhteensä 2 800 m², mikä vastaa 11 tenniskenttää. Kahdessa tasossa oleva Traveller Superstore -myymälä on yli puolet suurempi kuin mikään muu Itämerellä lipuva myymälä. Lue lisää »

Innovaatio

megastar_screenshots1

Uudella Megastarilla on neljä tapaa matkustaa!

Neljä tapaa matkustaa: Shuttle-laivoilta tutun Star-luokan kansipaikan, Star Comfort Classin ja ylellisen Business Loungen lisäksi Megastarille tulee uusi alue, Sitting Lounge, joka tarkoittaa miellyttävää matkustamista mukavassa istuimessa omassa rauhassa. Lue lisää »

Innovaatio

img_5092

5 luetuinta tarinaa Megastarin rakentamisesta

Uusi vuosi on vihdoin täällä ja jäljellä on enää muutama viikko siihen, että Megastar aloittaa matkansa Tallinna-Helsinki-reitillä. Mikä voisikaan olla parempi hetki katsoa taaksepäin, miten hänet on rakennettu. Tässä ovat TOP5 luetuimmat tarinat Megastarin sivulla, kronologisessa järjestyksessä. Lue lisää »

Innovaatio